HIKIPAJA lukunäyte


Eräänä loppukevään aamuna Linnunlaulussa sijaitsevan huvilan naapurustosta heräsi ritari päällään peltihaarniska ja vierellään puuvartinen peitsi. Muutaman metrin päässä hänestä seisoi peltikoristeinen hevonen silmät ummessa. Ritari havainnoi hitaasti täydellisen maisemanmuutoksen; puuttuvat linnanmuurit, erilaisen kasvillisuuden ja talon, jonka kaltaista hän ei ollut eläessään nähnyt. Sitten hän huomasi oudonvärisen maaperän ja tunsi tuulenhenkäyksen, jonka tuoksu oli ennestään tuntematon. Hän ravisti päätään, sillä hän ajatteli näkevänsä valveunta. Hevonen hirnahti unissaan, ja ritarin katse kiinnittyi sen sotkuiseen harjaan. Don Miquel viides, kuten häntä toisessa ajassa kutsuttiin, kohottautui varovasti polvilleen, ja metallin kolina sai orhin raottamaan toista silmäänsä. Vähitellen se havahtui kokonaan unestaan. Mies ja hevonen katsoivat hölmistyneinä toisiaan.

Kauempana alhaalla, suurikokoista lampea kiertävällä rantatiellä joku talutti koiraa muistuttavaa elikkoa hihnassa. Ritari ehti parahiksi nähdä, miten eläin nosti jalkaa tien pielessä sijaitsevaa puunrunkoa vasten. Jostain kantautui epämääräistä melua, jota Don Miquel ei osannut yhdistää mihinkään ennen kuulemaansa. Hän otti muutaman askeleen kavutakseen kohtaan, josta saattoi nähdä lammen toiselle puolen ja jähmettyi paikoilleen kuin salamaniskun saaneena.

“Ay, Dios Mío!” ritari taivasteli nähdessään valkoisen, muotopuolen rakennuksen vastarannalla. Sen lähistöllä oli tie, jossa rautaisten vaunujen letka ilman vetojuhtia kulki tasaisena virtana kahteen suuntaan.

“Enrique, tule katsomaan!”

Hevonen otti pari horjuvaa askelta ja seisahtui kuin naulittuna isäntänsä viereen. Molemmat tuijottivat hetken rakennusta, sitten eriskummallisia, hevosettomia kulkuvälineitä ja lopuksi toisiaan.


Suositeltu postaus
Viimeisimmät
Arkisto
Etsi tagien mukaan
No tags yet.
Seuraa Ainaa
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Instagram Social Icon
© 2021 Aina Ali-Vireinen